Loka/06/2008 - 21:42:46
Oppivaisia kanoja?
..se sitten tapahtui, menin nostelemaan niitä kesämökkiinsä, mutta ulko-orsi oli.....*jännitys tiivistyyyyyyy*..... TYHJÄ! Ei kanan kanaa koko orrella, ajattelin jo että kettu tai kissa tai joku on käynyt päivällisellä, mutta sitten hain munat pesästä ja sieltä kuului hiljaista kotketta. Kanathan juttelee vissiin enemmän tai vähemmän unissaankin, ainakin jos jotain häiriötä.
Eli taustaa sen verran, että kanat nukkui ensi kertaa eilen talvitalossaan ja aamulla pukkasin niitä pihalle sitten (yksi kaakertaja jäi kiinni itse teossa, nappaili Onni-kukolta ruuat suusta, nokkas Onnia nokkaan ja sit kylmän rauhallisesti nyppi siltä kaulasulkaa ja selästäkin vähän yritti) ja rangaistukseksi koko joukko joutui sit ulos tuuleen ja sateeseen (joka sittemmin jatkui mitä hienompana ja aurinkoisempana syyspäivänä).
Olisiko kanat voineet äkätä jotain oleellista talvikodissaan, kun niitä "hellästi ohjasi" oikeaan suuntaan eli kävelemään tikkaita orrelle. Olisiko ne VOINEET yhdistää kiipeämisen myös kesämökkiinsä, siellä on poikittain puolessa matkassa orsi ja sitten itse pääorsi. Millä mä nyt saan unta, kun mietin mitä tapahtui, MIKÄ sai kanat hoksaamaan (varmaan puolentoista kk:n jokailtaisen sisäännostamisen jälkeen), paras ottaa iso ristikkolehti unikaveriksi, mä en tajuu, miten ne nyt äkkäs tän jutun. (tälläistä tää kanafarmarin elämä on, täynnä yllätyksiä)

Syndikointi
Ei Kommentti tässä artikkelissa